torstai 19. tammikuuta 2012

Kotiin paluu

Nyt on mennyt kuukausi kotiin paluusta ja koulukin alkoi Suomessa normaaliin tapaan. Etelä-Koreasta jäi paljon hyviä muistoja ja toivon mukaan vielä joku päivä lähden käymään siellä uudestaan. Neljä kuukautta on loppujen lopuksi todella lyhyt aika ja se menee yllättävänkin nopeasti eihän siinä ole kuin noin 17 viikkoa.

Matkan aikana sain kokea lyhyestä ajasta huolimatta 3 vuoden aikaa, kesän, syksyn ja talven, Korean niemimaalla ilmasto vaihtelee paljon vuoden aikoihin nähden. Elokuun lopulla oli kostean kuumat hellekelit ja tuntui että ne ei lopu koskaan, mutta yllättäen syksy tuli ja lokakuun lopulla alkoi viileämmät kelit. Marraskuun lopulla alkoi tulla öisin jo pakkasia ja joulukuussa päivälläki saattoi olla pari astetta pakkasta. Vaihto-opiskeluni ajankohta oli hyvä ilmastollisesti, sillä säästyin alkukesän rankkasateilta.

Asioita joista eritysesti pidin Etelä-Koreassa ja Seolissa olivat julkinen liikenne, kahvilat ja ulkona syömisen hintataso. Asioita joista en pitänyt olivat ruuhkainen liikenne (myös julkinen liikenne), myös liikenteen aiheuttama melu oli huomattava, paikallisten englanninkielen taito oli usein huono ja näin ollen oli joskus vaikea kommunikoida. Mutta onnekseni pidin ajastani Soulissa todella paljon ja suosittelen muillekkin vaihto-oppilaaksi menemistä.

Vaikkakin Etelä-Korea on tiheästi  asuttu ja teollistunut maa on siellä myös paljon hienoja nähtävyyksiä kuten merenrannat, vuoristot, temppelit ja joillekin pilvenpiirtäjät voivat olla nähtävyyksiä myös. Etelä-Koreassa ehdin vierailla Soulin ympäristössä paljon ja muutamissa kaupungeissakin joita olivat. Gapyoung, Gyeongju, Busan ja Pohang. Soulin lisäksi  Busan oli suuri metropoli ja siellä sijaitsi tärkeät satamat. Matkustaminen ympäri Etelä-Koreaa oli myös mukavaa ja edullista, sillä pystyimme hyödyntää ilmaisia busseja.

Etelä-Koreaa pidetään nopeasti muuttuvana maana ja siellä rakennetaan jatkuvasti paljon lisää uusia rakennuksia ja kaupunkialueita, ens kerralla kun menen käymään Etelä-Koreassa niin saa nähdä kuinka paljon on ne alueet muuttuneet missä itse on viettäny paljon aikaa Soulissa asuessani.

Tähän blogin lopetukseksi vielä kuvakooste 4kk:n ajalta.






























maanantai 28. marraskuuta 2011

Talven tuleminen

Edellisestä blogi tekstistä on jo tovi kulunu. Ilmat viilentynny Seoulissa sen verran että lehdet tippunu puista ja lämpötila käynyt pakkasen puolella, vaikka välillä lämpötila vaihdellut melkein kesäisistä lämpötiloista pakkasen puolelle. Koulupäivät menneet nopeasti ja enään pari viikkoa koulua sekä loppukokeet. Tähän asti olen koulu on sujunut ongelmitta, mutta nämä viimiset viikot tulevat olemaan kiireisiä, koska pitää viimeistellä esitelmiä, esseitä ja tietysti lukea kokeisiin.

Marraskuun aikana olen ehtinyt käydä muutamissa kaupungeissa Seoulin ulkopuolella joita ovat mm. Busan, Gapyeong ja Pohang. Busanissa (koreaksi:부산) olimme kolme päivää 11:sta muun vaihto-oppilaan kanssa. Busan sijaitsee Etelä-Korean eteläosassa merenrannikolla ja se on toiseksi suurin kaupunki Seoulin jälkeen noin.  4 miljoonalla asukkaalla. Busanin ilmasto on lämpimämpi kuin Seoulin, mutta kesäisin merituuli viilentää pahimman helteen aikana sopivasti, vaikka olimme siellä marraskuun puolivälissä lämpötila oli edelleen 20 celcius asteen tuntumassa. Yövyimme majatalossa (koreaksi:민박) lähellä merenrantaa ja kuuluisaa Haeundea rantaa jonka lähellä sijaitsee myös Aasian suurimmat (luksus) asumiseen rakennetut pilvenpiirtäjät. Busanissa on useita suuria ostoskeskuksia ja tavarataloja, myös maailman suurinostoskeskus on Busanissa, mutta emme ehtineet käydä siellä.

Temppeli, Busanissa

Heaundea ranta ja pilvenpiirtäjät

Pieni satama lähellä meidän yöpaikkaa.

Heaundea toinen puoli rannasta.


Merenrantaa

Toinen vähemmän tunnettu ranta Busanissa.

Busania voisi luonnehtia enemmän "etelä-eurooppalaiseksi" kulttuurin ja ilmaston vuoksi kun taas Seoulia "keski-eurooppalaiseksi" jos vertaa kaupunkeja keskenään, ranskalainen vaihto-oppilas kaveri vertasi Busania Marseilleen ja Seoulia Pariisiin.

Vierailin Pohangissa (koreaksi:포항) viime sunnuntaina. Kaupunki sijaitsee Busanin tavoin merenrannalla ja etelämpänä kuin Seoul. Pohang on noin. 500 000 asukkaan "pikkukaupunki" jonka suuri osa pinta-alasta on keskittynyt terästeollisuuden käyttöön. Posco (Pohang steel company) näkyy melkeen joka paikasta Pohangia, sillä valtavat tornit ja teollisuus rakennelmat valtaavat maiseman. Pohang on yksi maailman suurimmista teräksen valmistajista. Matka Seoulista Pohangiin kesti Bussilla noin. 4 tuntia. Pohangissa kävin myös teräs taidemuseossa. Pohang ja Busan ovat tunnettuja kalamarketeista ja halvemmasta raakakalasta kuin Seoul ja monet korealaiset vierailevat näissä kaupungeissa halvemman kalan takia.


Terästaidemuseo



Pohangin keskusta


Asuintaloja lähellä museota.


Kävin Gapyeongissa (koreaksi:가평) kahen päivän reissun. Gapyeong on tunnettu kauniista luonnosta, mutta silti vain 1,5tunnin päässä Seoulista ja sinne pystyy mennä Seoulin metron avulla. Gapyeong on pieni kylä noin. 60 000 asukasta. Tunnettu nähtävyys ja paikka jossa monet turistit vierailevat on "Nami saari"(koreaksi:남이섬), koska eräs korealainen draama sarja on kuvattu kyseisellä saarella, en tiedä kyseistä sarjaa.´

Nami saari Gapyeongissa.

Yöpaikkamme Gapyeongissa.


Enään noin kolme viikkoa aikaa Etelä-Koreassa ennen kuin palaan Suomeen, joten en tiedä ehdinkö vierailla enään muissa kaupungeissa, aika tuntuu kuluvan todella nopeasti ja viikot menee kuin lentäen välillä, mutta ei ainakaan pitkästy!

Tässä vielä linkit nuiden kaupunkien kotisivuille.
Busan: http://english.visitkorea.or.kr/enu/SI/SI_EN_3_8_3_1.jsp
Pohang: http://eng.ipohang.org/site/eng/
Gapyeong/Nami saari: http://www.namisum.com/



lauantai 8. lokakuuta 2011

Melkein puolivälissä

Viikot menneet nopeasti ja kesä vaihtumassa syksyyn, kohta lukukauden puoliväli ja ensimmäiset kokeetkin tulossa. Pikkuhiljaa olen tottunut paikalliseen kulttuuriin ja elämään joten ei ole hirveästi yllättäviä asioita tullut eteen ja elämä muuttu arkisemmaksi. Ei tule mieleen paljon kerrottavaa joten tällä kertaa yritän kertoa kuvien avulla, joita olen ottanut tämän puolentoista kuukauden ajalta.


Metro asema, lähes jokaiselle asemalle on asennettu turva ovet joten kukaan ei
kukaan ei voi jäädä metron alle.


Tyypillinen temppeli tai palatsi rakennus, kaikki samannäköisiä!


Iltanäkymä Seoulista, kuvattu Namsan tornista joka on pienen vuoren päällä
keskellä Seoulia.


Myeong dongin ostoskatu, kuulemma pari miljoonaa ihmistä kävelee tuolla
päivittäin ja viikonloppuisin vielä enemmän.
 Suurin osa liikkeistä suunnattu naisille.


1988 Olympialaiset pidettiin Seoulissa.



Liikekeskus Etelä-Seoulissa.


Yönäkymä Han-joesta, taustalla Yeouido saari
 ja taustalla "kultainen rakennus" building 63.

lauantai 17. syyskuuta 2011

Ajan kulku

Viimepäivät ovat menneet todella nopeasti. Viime viikonloppuna kiertelimme ympäri Seoulia pienellä porukalla ja kävimme monissa turistikohteissa. Tällä viikolla maanantai ja tiistai oli lomaa koska oli korealainen kiitospäivä "chusok", jolloin suuriosa korealaisista opiskelijoista menee kotikaupunkeihinsa vanhempiensa luo ja Seouli oli melkeen tyhjänä ihmisistä sillon.Vaikka on tullut käytyä monessa paikassa ympäri Seoulia niin on vielä paljon alueita joissa en ole ollut ollenkaan.

 Syksyn pitäisi tulla tännekin pikkuhiljaa, mutta viime päivinä lämpötilat ovat olleet edelleen helteisiä. Onneksi ollut melko hyvät ilmat ettei ole satanut paljoa, joten on pystynyt olla ulkona paljon.

Koulu on ollut suhteellisen helppo vaikka opetus on englanniksi ja kotitehtävien määräkään ei ole ollut hirveä vielä. Kursseilla saa olla vain  3 poissa oloa jonka jälkeen tulee hylätty eli F. Itse olen syönyt korealaista ruokaa lähes päivittäin koulunravintoloissa tai ulkopuolella ja pikkuhiljaa tottunut ruuan tulisuuteen ja syömäpuikkojen käyttöön.

Matkustaminen metrolla on ollut helpoin tapa kulkea Seoulissa sillä bussipysäkeillä ei lue englanniksi paikkojen nimiä joten on vaikea tietää minne menee. Myös taxit on paljon halvempia kuin Suomessa, mutta taksi kuskit harvoin puhuu englantia joten kannattee olla osoite tiedossa kun menee taksilla.

tiistai 30. elokuuta 2011

Ensivaikutelmat Soulista

Kohta kuusi päivää takana Seoulissa ja koulukin alkoi tällä viikolla. Lento Seouliin sujui yllättävän nopeasti hyvien istuimien ansiosta, pystyi nukkua puolet ajasta. Heti kentälle saavuttuani eräs taksi kuski yritti viedä mut taksiin vaikka yritin selittää että mulla on kyyti järjestetty ja lopulta se tajusi asian. Lentokentältä yliopistolle matka kesti noin 1,5 tuntia bussilla. Yliopistolla on 110 vaihto-oppilasta monesta eri maasta ja olen ainoa suomalainen vaihtari. Suurin osa vaihto-oppilaista on kiinalaisia ja eurooppalaisia ja pääasiassa taloustieteen opiskelijoita. Yliopiston kampukselta löytyy lähes kaikki mitä elämiseen päivittäin tarvii mm. ruokakauppa, ravintoloita, kahviloita, kirjakauppa ja sun muuta. Keskustassa käyminen on melkein tunnin matka metrolla ja sen vuoksi en ole ehtiny vielä käydä siellä paljoa.

Ilmaston vaihtuminen Suomen raikkaasta viileästä ilmasta kosteaan ja kuumaan on ehkä ensimmäinen asia jonka huomaa selvästi heti maahan saapuessa, ollut nyt melkein joka päivä noin 30c. Ruoan tulisuus on normaalia lähes jokaisessa paikallisessa ruuassa, vaikka ruoka ei näyttäisi tuliselta ennen maistamista. Kahviloissa, ravintoloissa ja lähes kaikkialla huomaa kuinka meluista Soulissa on verrattuna Suomeen, vaikka ihmisiä olisi vähän niin silti hirveä melu! Ruoan hinta ja syöminen on huomattavasti halvempaa kuin Suomessa jonka takia on tullu syötyä ulkona aika paljon.

Kulttuuri on tosi erilainen verrattuna länsimaihin, jonka vuoksi välillä tulee ymmärtämisongelmia varsinkin kun monet korealaiset eivät puhu englantia hirveän hyvin, kuten mun korealainen huonekaveri. Olen myös huomannut, että täällä on tapana kait antaa lahjoja ilman mitään järkevää syytä, joka voi suomalaisittain tuntua oudolta. Oppitunneilla huomaa, että kuinka paljon enemmän opettajalla on auktoriteettia, sillä kaikki korealaiset istuu hiljaa ja kuuntelee. Opettajat ovat tähän mennässä olleet ihan hyviä englannissa joten en usko että tulee ongelmia ainakaan ymmärtämisen suhteen. Joillaki luennoilla olen ollut ainoa eurooppalainen ja loput korealaisia, huhun mukaan korealaiset ottaa englannin kielisiä kursseja koska ne ovat helpompia kuin korean kieliset vastaavat kurssit.

Päivät ovat kuluneet nopeasti ja vieläkin tuntuu et oon ihan pihalla monesta asiasta, mutta eiköhän ajan kuluessa selviä monet asiat. Suomea jo hieman ikävä, mutta ajan kanssa tottuu elämään täälläkin, toivottavasti!






keskiviikko 10. elokuuta 2011

Matkavalmistelut

Viime päivät ovat menneet nopeasti ja lähtöönkin on vain kaksi viikkoa jäljellä. Olen kuullut Soulista uutisia taifuunista ja rankkasateista viimepäivinä, toivottavasti sää paranee kun saavun sinne. Viisumi asiat ja lentoliput olen hoitanut ajoissa joten tuskin tulee mitään yllättävää ennen lähtöä, toivottavasti.